fbpx

Joanna

Joanna Sortti

”Joanna Sortti on huippuvälittäjä ja olin erittäin tyytyväinen koko myyntiprosessiin. Voin ehdottomasti suositella.”

Myyntikohteissani teen yleensä pienimuotoista stailausta ja panostan paljon aikaa valokuvaamiseen ja hyviin kuviin. Olen tottunut tekemään paljon töitä menestyksen eteen, ja siihen että hyvin tehty työ palkitsee tekijänsä.

Luonteeltani olen avoin ja viihdyn ihmisten parissa. Työssäni nautin siitä, että se yhdistää sosiaalista, myyntihenkistä, sekä myös taiteellista puoltani.

Päivittäin saan olla osana ihmisten suurimpia muutoksen hetkiä ja elämän käännekohtia, siksi koenkin tekeväni tärkeää ja merkityksellistä työtä.

Saan mahtavia onnistumisen tunteita siitä, kun olen osannut ylittää asiakkaideni odotukset, se puolestaan saa minut yrittämään aina vain enemmän ja paremmin!

Yritykseni Visio LKV, Kiinteistönvälitys Visio LKV Oy (2498650-5) on vuodesta 2012 lähtien toiminut kiinteistönvälitysliike, jonka toimialueet ovat lähinnä pääkaupunkiseutu, Sipoo ja Porvoo. Yritys on aikaisemmin toiminut osana suurta kiinteistönvälitysketjua ollen 27 välittäjän voimin yksi Suomen suurimpia kiinteistönvälitystoimistoja. Yrityksellä oli toimipiste Helsingin Kruununhaan Pohjoisrannassa, Kallion Kolmannella Linjalla sekä Hyvinkään Uudenmaankadulla. Nyt yritys on irtaantunut franchising-periaatteella toimivasta ketjusta ja toimii itsenäisenä kiinteistönvälitystoimistona.

Minun ja Visio LKV:n tavoite on tarjota ammattitaitoista ja ihmisläheistä palvelua. Toiminnassani tähtään elinikäisten asiakassuhteiden luomiseen ja välityskohteeni saankin pääasiassa tyytyväisten asiakkaiden suositusten kautta.

Tervetuloa asiakkaaksi!

Joanna Sortti

Toimitusjohtaja, yrittäjä

Kiinteistönvälittäjä LKV LVV

Valtiotieteiden maisteri VTM     

045-1276358

joanna@visiolkv.fi

Asiakaspalautteet

Kaikki sujui oikein hyvin ja olimme tyytyväisiä. Seuraavakin kohteemme on jo Joannalla myynnissä ja siitäkin on jo kaupat sovittu. 10. -Kari Luoma, asunnon myyjä

Kokonaisvaltaisesti loistavaa palvelua! 10. -Toni Vallenius, asunnon ostaja

Kaikki meni todella hienosti! Joanna on erittäin ammattitaitoinen ja sitoutunut välittäjä, jonka kanssa on miellyttävää asioida. Olin asioinut Joannan kanssa jo aikaisemmin, joten tiesin jo etukäteen että asuntontoni myynti on parhaissa mahdollisissa käsissä. 10. -Asunnon myyjä

Välittäjä oli aidosti kiinnostunut asiastani hän oli ammattitaitoinen sekä oikeasti välittävä henkilö. Positiivinen ja hyvä kuva jäi hänestä. 10. -Asunnon ostaja

Erittäin asiantunteva ja aina valmis auttamaan. Kiitos! 10. -Satu-Carita Lingwood, asunnon ostaja

Joanna oli todella mukava ja puhelias, kertoi kysymättäkin paljon asunnosta ja asuntokaupoista yleensäkin ja kohde oli selvästi hänelle tuttu entuudestaan niin kuin hän meille kertoikin. Yhteydenpito oli nopeaa ja vaivatonta, eikä minulle tullut kertaakaan olo, että olisin häirinnyt häntä yhteydenotoillani. Kun vihdoin saimme asunnon, hän tuntui myös olevan aidosti todella iloinen puolestamme. Vielä pankissakin hän jaksoi yllättää tuomalla shampanjapullon nautittavaksemme kauppojen kunniaksi. Kaiken kaikkiaan ihan 10/5 välittäjä ja Joannalle terveisiä: olemme viihtyneet uudessa kodissamme erinomaisesti! 10. -Asunnon ostaja

Joanna Sortti on huippuvälittäjä ja olin erittäin tyytyväinen koko myyntiprosessiin. Voin ehdottomasti suositella. 10. -Joona Juhana Vuori, asunnon myyjä

Kiitos tuhannesti Joanna! On pitänyt monta kertaa laittaa sinulle kiitosviesti, sillä olimme todella tyytyväisiä yhteistyöhön ja olit meille luotettava ja luonteva valinta myyntiprosessiimme. 10. -Suvi Marja Tuulia Siira, asunnon myyjä

Tämä oli ensimmäinen yhteistyöni suomalaisen välittäjän kanssa ja olen erittäin kiitollinen, että juuri Joanna oli myyntiedustajani. Hän varmisti korkealaatuisen palvelukokemuksen ammattitaidollaan ja yksilöllisellä lähestymisellä meidän perheen toiveisiin. Yhteistyömme oli luottamuksellista ja sujuvaa. Ehdottomasti suosittelen Joanna Sortti välittäjänä muillekin asiakkaille, hän on turvallinen ja asiantunteva sekä ajaa asiakkaansa etuja selvästi. Vahva suositus! 10. -Julia Zamjatina, asunnon myyjä

Olemme erittäin tyytyväisiä. Kaikki sujui 100% ja paremminkin!! Ei voitaisi olla tyytyväisempiä! Asunto meni Joannan käsistä viikossa siinä missä toinen välittäjä sanoi, ettei sitä saada myytyä eikä varsinkaan tuolla hintaan.. Kyllä näin vain kävi! Olemme todella onnellisia. Joanna on empaattinen, lahjakas ihmistuntija, joka ei yritä väkisin myydä tai tunkeudu ihon alle. Aivan ihana tyyppi! 10. -Asunnon myyjä

Tämä oli toinen kerta, kun Joanna välitti asuntomme. Otimme hänet välittäjäksi, sillä ensimmäinen kerta meni erittäin hyvin. Toinen kerta meni vielä paremmin, sillä saavutimme odotettua paremman hinnan, asunto myytiin nopeasti ja koko prosessi meni äärimmäisen sujuvasti. Voin suositella Joannaa varauksetta! 10. -Asunnon myyjä

Asunnon myyntiprosessi sujui todella hyvin. Joannalla oli hieno tapa kommunikoida aina heti myyntiesittelyjen jälkeen tilanteesta. Yhteydenpito muutoinkin toimi todella hyvin. Hyvä opastus asunnon kuvausta varten mahdollisti loistavat esittelykuvat. Tulemme suosittelemaan mielellämme Joannaa tuttavillemme, jos ovat harkitsemassa asunnon myyntiä. 10. -Asunnon myyjä

Hän oli erittäin luotettava ja aktiivinen ja tuntui, että hän omistautui hyvin tehtävään. Hänen positiivinen käytöksensä herättää luottamusta toisessa osapuolessa. Hän myi talomme nopeammin kuin itse uskoimme. 10. -Veijo Tapani Hämäläinen, kiinteistön myyjä

Todella positiivinen kuva jäi, voin suositella varauksetta. 10. -Matti Topias Koskela, kiinteistön myyjä

Välittäjä oli asiansaosaava ja tehokas myyjä. 9. -Mari Anna-Helena Hausen-Snygg, asunnon myyjä

Yhteistyö välittäjän kanssa sujui erittäin hyvin. Hän piti meidät aktiivisesti ajantasalla, meidän ei tarvinnut kysellä asunnon myynti/esittelyistä. 9. -Jouni Tapani Snygg, asunnon myyjä

Joanna Sortti on loistava, empaattinen. 10. -Mika David Rubanovitsch, asunnon myyjä